Istun kirjoitus hetkellä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja odotan lentoa Rovaniemelle. Valmisteluiden johdosta jouduin tekemään vielä pikavierailun etelässä. Mieli on hieman jännittynyt, mutta samalla myös rauhallinen ja rento. Olen valmis huomenna alkavaan seikkailuun.
Tämä vaellus on ollut mielessäni jo usean vuoden ajan ja olen käynyt kartalla läpi eri reittivaihtoehtoja mistä reitti voisi kulkea. Vuosi sitten päätin tehdä päätöksen, toteutanko tämän vaelluksen vai en. Kysyin puolisoltani, mitä mieltä hän on, jos toteuttaisin tämän vaelluksen ensi kesänä. Selitin, miten tulisin tämän toteuttamaan ja miten pystyisin järjestämään kotiasiat, niin että kaikki kotihommat eivät kaatuisin hänen niskaan. Tästä kaikki sitten alkoi.
Sain niin sanotusti luvan lähteä. Tämän jälkeen minulle iski kauhea stressi. Ajattelin että mitä menin sanomaan, sillä nyt minun pitää oikeasti lähteä vaeltamaan ja yhtäkkiä en ollut ollenkaan varma onko minusta tähän. Päässä pyöri miljoonia kysymyksiä joita mietin päivin ja öin. Nukuin päätöksen jälkeen viikon huonosti. Sitten vasta aloin iloita siitä, että nyt pääsen toteuttamaan reissun, joka on ollut mielessäni jo pitkään.
Tämän jälkeen olen miettinyt vaellusta joka päivä. Opiskelin erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon viime vuoden aikana Muoniossa. Tämän ansioista sain viettää paljon aikaa lapin luonnossa. Se mahdollisti hyvän alustan valmistautua vaellukselle ja samalla testata eri varusteita ja toimintatapoja joita voisin käyttää vaelluksella. Tein eri mittaisia vaelluksia, testasin kaikki rinkassani olevat varusteet, tein erilaisia ruoka vaihtoehtoja joita voin syödä, vietin öitä yksi metsässä sekä sain hyviä kysymyksiä ja neuvoja kanssa opiskelijoilta vaellukseen liittyen.
Vuoden aikana olen tehnyt myös erilaisia mielikuva harjoituksia erilaisista tilanteista ja tapahtumista joita voi vaelluksella kohdata. Yritin laatia mahdollisia uhkakuvia laajasti, jotta mikään ei voisi tulla täytenä yllätyksenä. Tällä pyrin siihen, että osaisin reagoida rauhallisesti erilaisiin tilanteisiin, vaikka olisin väsynyt, rasittunut, läpi märkä ja vähän eksyksissä.
Alusta alkaen minulla oli selkeä päämäärä tiedossa. Haluan vaeltaa Nellimistä Kilpisjärvelle mukaillen Suomen pohjoista rajaa. Tämä helpotti suunnittelua siinä mielessä, että tämän ansiosta minulle avautui valmiita kysymyksiä, joihin minun oli saatava vastaukset ennen vaelluksen alkua.
Mitä reittiä kuljen?
miten hoidan ruokahuollon?
mitä varusteita tarvitsen?
Miten tulen toimeen yksin?
Mitä jos jotain sattuu?
… jotta pääsen Kilpisjärvelle.
Olen tehnyt pitkän listan erilaisista tapaturmista ja uhkakuvista joita vaelluksen aikana voi sattua. Tärkeimpänä pidän sitä, että olen etukäteen pohtinut, miten pystyn niitä ennaltaehkäisemään. (esim. kaatuminen, eksyminen, palovamma, ylirasitus, mahatauti varusterikko yms.) Vaelluksella en voi ottaa suuria riskejä ja erityistä tarkkaavaisuutta vaaditaan vesistön ylityksissä, rakkakivikossa, soilla ja muissa paikoissa missä kaatuminen, kulkeminen tai ylipäätään oleminen voi olla haasteellista. Väsyneenäkään ei voi hairahtua vääriin päätöksiin, koska ne voivat olla kohtalokkaita. Tähän kaikkeen on pitänyt valmistautua etukäteen, jotta virhearvioita ei pääse tulemaan.
Minulla ei ole huippu-urheilijan kuntoa, mutta omaan hyvän peruskunnon. Olen liikkunut ja urheillut koko elämäni. Viimeisen vuoden aikana olen hiihtänyt, lumikenkäillyt, pyöräillyt ja juossut niin lyhyitä kuin pitkiäkin lenkkejä. Lisäksi olen tehnyt kävelylenkkejä pikkurepun sekä rinkan kanssa.
Minulla on usean vuoden kokemus vaeltamisesta erämaa-alueilla. Suurin osa näistäkin erämaa-alueista on minulle jollain tasolla tuttuja. Tämä on kuitenkin ensimmäinen oikeasti pitkä vaellus minulle. Pääosa vaelluksistani on ollut noin 100km pitkiä ja kestoltaan noin viikon. Olen siis todellakin haastamassa itseni uudelle tasolle.
Tavoitteeni on selviytyä Kilpisjärvelle ehjänä, mutta vielä tärkeämpänä pidän sitä, että pystyisin nauttimaan vaelluksesta. Olen luonteeltani hieman suorittaja, joten minun tulee keskittyä siihen, että nauttisin joka hetkestä jonka tulen luonnossa viettämään, vaikka se ei aina helppoa tule olemaankaan. Vaelluksella ja erämaassa olemisen suola on se, että tunteet menevät vuoristorataa ja tunnekuohut ovat paljon suurempia kuin normi arjessa.
Vielä vuosi sitten minusta ei olisi ollut vaeltamaan näin pitkää matkaa yksin erämaassa, mutta koska minulla on ollut vuosi aikaa valmistautua niin henkisesti kuin fyysisesti voin todeta, että nyt minulla on valmiudet selviytyä vaelluksesta kunnialla.