29.7.2018 pääsimme lähtemään Äköslompolosta noin klo 13.00 ja matkalla kohti Nellimiä pidimme tauon Tankavaarassa. Siitä matka jatkui suoraan Piilolan polun lähtöpaikalle josta varsinainen vaellukseni alkoi.

Pääsin aloittamaan vaelluksen sunnuntai-iltana kahdeksan aikoihin. Lähtöpaikalla en saanut puhelimella enää yhteyttä, joten ilmassa oli heti erämaan tuntua. Fiilis oli epätodellinen. Olin samalla täynnä intoa ja jännitystä. Vaelsin illan ja alku yön aikana muutaman tunnin Nuottamajärven laavulle, jonne pystytin teltan.

Seuraavana päivänä heräilin puolelta päivin, valmistin aamupalan, pakkasin rinkan ja jatkoin matkaa kohti Piilolan autiotupaa. Autiotuvalla valmistin itselleni maittavan ruuan. Siitä jatkoin matkaani poluttomaan erämaahan. Jatkoin Nammijärven pohjoispuolelle Nammivaaraa sivuten kohti Mustavaaranjärviä, jonne pystytin seuraavan leirin. Vaelluspäivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta aivan liian kuuma vaeltamiseen ainakin minulle ja 37 kg painavalle rinkalle.

Tiistaiaamuna jatkoin järviltä ensin poroaitaa pitkin ja sen jälkeen Surnuvuonoa seuraten kohti Surnukoskea. Surnukoski toimi vaellukseni kolmantena yöpaikkana. Surnukoski laskee tässä kohdassa Pitkäsurnujärvestä Inarinjärveen.

Vietin tässä paikassa koko seuraavan päivän. Huolsin varusteita sekä itseäni ja kalastelin hieman. Tapasin myös melojia sekä perheen jolla oli erämaamökki Surnukönkäällä. Sain kuulla mielenkiintoisia tarinoita legendaarisesta Surnu Pekasta joka asui Pitkäsurnujärven pohjoispäässä. Kävin päivän aikana useasti uimasssa. Vesi oli todella lämpöistä. 

Illan tullen jatkoin matkaa kohti Suolisvuonoa. Toivoin, että illalla olisi helpompi vaeltaa, koska aurinko oli laskenut ja lämpötila sen myötä hieman alhaisempi. Tuhannet hyttyset kuitenkin pakottivat minut pukemaan enemmän suojavaatetta päälle, joten yhtä tuskaista oli vaeltaminen myös yö aikaan. Kävellessä hiki virtasi, joten helpotin oloani ja kävin  pulahtamassa kaksi kertaa erämaajärvissä matkan aikana. Kolmen aikoihin yöllä pystytin teltan Vuopajanniemen paikkeille ja kävin nukkumaan.

Heräsin aamulla rajuun ukonilmaan. Onneksi ukkonen ja sade rauhottui päivään mennessä ja pääsin puolen päivän aikoihin jatkamaan matkaa kuivassa säässä. Lämpötila oli hieman tippunut ja aurinko oli pilvessä, joten matkanteko taittui huomattavasti mukavemmin. Seurailin Suolisvuonon rantaa pitkin Suolistaipaleen autiotuvalle, jossa vietin seuraavan yön lämpimässä tuvassa. Suolisvuonon ranta oli todella vaikea kulkuista.

Suolistaipaleen puitteet olivat kyllä viimesen päälle hienot ja hyvässä kunnossa. En nähnyt vierailuni aikana muita matkaajia. Perjantaiaamuna jatkoin Tuvalta Sevettijärvelle. Sevetin baarin loistava palvelu ja maittava kokolihaburger tuntui ja maistui perille päästyäni taivaalliselta.

Viikko sujui lähes odotetusti. Helteet vaikuttivat minuun hieman kovemmin kuin osasin ennakkoon odottaa. Vätsärissä pitää osata lukea karttaa ja käyttää kompassia tarkasti, jos ei halua tehdä turhia lenkkejä. Mieliala vaihteli vaelluksen aikana laidasta laitaan, kuten osasinkin odottaa. Mutta nyt on ensimmäinen viikko takana ja kroppa sekä mieli alkavat tottua vaellukseen. Sunnuntaina jatkan matkaani kohti Kaldoaivin erämaata. 

Lähdin sunnuntaina ilta-päivällä vaeltamaan Sevettijärvi-Pulmankijärvi vaellusreittiä. Lopulta saavuin Iisakkijärven autiotuvalle jossa vietin yön kahden muun vaeltajan ja kahden koiran kanssa. Vätsärin jälkeen Kaldoaivi tuntui todella mukavalta. Suurimmat syyt olivat se, että ilma oli viilennyt ja maasto oli helppo kulkuisempaa. Lisäksi kunto oli kivasti noussut ja kroppa tottunut rinkan kantamiseen.

Jatkoin seuraavana päivänä matkaani kohti Tsaarajärveä. Matkalla tein ruuat Huikkimajoen autiotuvalla. Ilma oli edelleen sopivan viileä ja pientä vesituhjua satoi välillä kasvoille, mutta se ei haitannut mitään. Tein leirin Tsaarajärven pohjoispäähän, eli erkanin lopuksi polulta.

Yön ja aamun aikana kävi kova tuuli. Aamulla söin aamupalan, pakkasin rinkan ja jatkoin matkaa kohti Aadolfin kammia. Matkalla löysin myös toisen Moresveaijavrin kammin. Tämä kammi oli huonossa kunnossa, mutta olisi siinä hätätapauksessa voinut yön suojassa viettää. Minä kuitenkin valmistin ainoastaan ruuan ja jatkoin matkaani kohti Ylä-Pulmankijärveä. Yritin matkalla ylimalkaisesti katsella näkisinkö Junkerisin jäänteitä, mutta en löytänyt. Jatkoin matkaani Aadolfin Kammille. Tämä kammi on todella kivalla paikalla ja hyvässä kunnossa. Parin sadan metrin päässä on kaunis vesiputous. Tein iltatoimet ja nautiskelin illasta.

Hyvien yöunien jälkeen aamu valkeni aurinkoisena. Tein perinteiset aamutoimet, pakkasin rinkan ja jatkoin matkaani kohti Mieraslompolo-Pulmankijärvi pyöräreitiä. Reitti kulki kauniissa tunturimaisemassa ja ilma oli juuri sopiva vaeltamiseen. Aurinko paisteli pilvien lomasta ja mukava tuuli piti huolen siitä ettei päässyt tulemaan liian kuuma. Innostuin kävelemään pitkän päivän ja matkan sinä päivänä.

Viimeinen aamu Kaldoaivissa valkeni sateisena. Kävelin Mieraslompoloon Utsjoelle johtavan tienvarteen ja liftasin siitä Kenesjärvelle. Täältä aikomukseni on jatkaa Kevonreittiä Karigasniemelle.

Kaldoaivin erämaan halki vaellus sujui oikein mukavasti. Ilmat oli viimeistä päivää lukuunottamatta loistavat ja oma kävely kunto oli kohdillaan, joten viisi päivää meni tässä erämaassa oikein mukavasti. Kun olen yksin liikkeellä, tykkään kävellä pikiä päiviä mieluummin kun istuskella leirissä nuotiolla. Tästä on hyvä jatkaa.

Perjantaina 10.8 jätin Kenejärven taakseni ja suuntasin Kevon reitille kohti Sulaojaa ja siitä Karigasniemelle.

Polku antoi heti viitteitä siitä, että korkeuseroja tulisi matkalla varmasti olemaan paljon. Ensimmäisen päivän sain vaeltaa mukavassa ja aurinkoisessa kelissä. Luulen että lämpötila oli parhaimmillaan +20. Kävelin yhteensä 24km Rojjasjavrille saakka, jonne pystytin teltan. Tähän mennessä reitillä oli ollut kolme joen ylitystä ja kaikissa vesi ylsi puoleen reiteen saakka, mutta vaijeri ja naru josta sai pitää tukea tekivät ylityksistä suhteellisen helppoja. Matkalla näin ainoastaa kaksi muuta vaeltajaa ja Rojjasjavrilla vietin yön ihan yksin. Uni tuli mukavasti kun sain kuunnella Kevojoen solinaa illan hämärtyessä.

Aamu valkeni sateen merkeissä. Tein aamupalan ja aamutoimet teltassa. Pienessä teltassa kun kyyryssä härää, saa venyttelyt tehtyä samalla. Pakkasin rinkan ja lähdin eteenpäin. Pidin ruokatauon Fiellujohkalla ja kävin samalla katsomassa upeaa putousta. Tämän jälkeen jatkoin Suohppassajan leiriin josta löytyin valmiiksi lämmitetty kota, jossa sain hieman levähtää ja samalla kuivatella vaatteitani. Hieman harmitti, kun vesisade ja sankka sumu estivät näkemästä kunnolla kaunista Kevon maisemaa, mutta siitä huolimatta nautin matkastani reitillä.

Suohppassajalta päätin jatkaa vielä 12km Ruktajärven autiotuvalle. Päämäärässä odottava lämmin ja kuiva tupa auttoi jaksamaan 27km vaelluksen. Viimeiset viisi kilometriä jalkapohjia särki kovasti. Autiotupa oli kuitenkin vaelluken väärti. Sain vaatteeni kuivaksi ja samalla tutustuin mukavaan belgialaispariskuntaan joiden kanssa yövyin tuvassa. 

Aamulla jatkoin kymmenen aikoihin matkaani Sulaojalle ja siitä auton kyydissä Karigasniemelle. Tämäkin päivä taittui vesisateessa, joten märkiä päiviä olivat kaksi viimeistä päivää Kevolla.

Takanani on nyt kaksi viikkoa ja vajaa 300km vaellusta, eli puoliväliä kohti mennään. Nyt on tarkoitus levähtää kaksi yötä Karigasniemellä Camping Tenonrinteen mökissä. Sitten jatkan vaellusta kohti Muotkatunturin erämaata.

Lähdin tiistaina 14.8 jatkamaan vaellustani. Tällä kertaa tarkoituksena halkaista Muotkatunturin erämaa. Lähdin liikkeelle puolen päivän jälkeen Vanhalta Karigasniemeltä. Kuljin ensimmäisenä päivänä vanhaa postipolkua pitkin Stuorraäytsin autiotuvalle. 

Polku on vanha eikä sitä enää ylläpidetä. Se erottui silti kohtuullisen hyvin maastossa, mutta suoalueilla se hävisi ja niiden jälkeen sai etsiä mistä polku jatkoi matkaansa. Viime päivien sateet olivat kastelleet sen verran maastoa, että välillä polku muistutti enemmän tunturipuroa kuin polkua. Alun jälkeen polku nousi tunturiylängölle jossa avautui huikeat maisemat. 

Päivän päätteeksi löysin autiotuvalle. Tupa oli minun makuuni hivenen ihmeellisessä paikkaa keskellä tunturikoivuryteikköä ja lähimmällä purolle oli matkaa 200m. Tuvalle oli jo ennen minua ehtinyt toinen yksin vaeltava kohtalotoveri, joten pääsin heti lämpöiseen tupaan kuivattelemaan tavaroitani.

Seuraavana päivänä lähdin kulkemaan kohti Kurtojoen autiotupaa. Tässä erämaassa suunnistaminen tapahtui tunturilta tunturille, joten ylämäkeä ja alamäkeä piisasi. Ylhäältä avautui aina uskomattomia näköaloja. Alhaalla tuntureiden välissä oli ajoittain tiheääkin puustoa, joten suunta oli hyvä olla aina tiedossa. Yövyin Nuorttamus Gaisavarrin rinteellä kauniilla ylänköalueella jossa virtasi tunturipuro.

Seuraavana päivänä jatkoin Jorba Gaisavarrin kautta Kurtojoen autiotuvalle. Tämä tupa oli todella hyvässä kunnossa ja kivalla paikkaa aivan joen vieressä. Vieraskirjan mukaan hyvin vähän vierailijoita käy tällä tuvalla. Tuvalla kuivattelin hieman vaatteita, söin ja lepäsin. Tämän jälkeen jatkoin matkaani edelleen kohti etelää. Mutkittelin tuntureiden rinteillä kuivassa maastossa Givganjavrin ja Saddejavrin kautta etelämpänä kulkevalle poroaidalle ja viimeisen yön yövyin Vaskojokeen laskevan joen rannalla.

Aamulla ylitin joen joka osottautui syvemmäksi kuin osasin arvata ja rinkkani alaosa kastui. Tästä selvittyäni jatkoin matkaani Angeliin johtavalle soratielle. Soratietä talsin vajaat 20km Angelin leirintäalueelle jossa lepäilen huomiseen saakka.

Tänään on perjantai 17.8 ja tällä hetkellä minulla on menossa 20. päivä vaellusreissullani ja huomenna matkani jatkuu kohti Lemmenjoen Kansallispuistoa ja sen erämaaosia. Arvelen että olen vaellukseni puolessa välissä tällä hetkellä.

Lauantaina 18.8.2018 jatkoin matkaani kohti Lemmenjoen kansallispuistoa ja sen erämaaosia. Aloitin vaelluksen kulkemalla Vaskojoen vartta ylävirtaanpäin. Maasto oli alkuunsa todella helppo kulkuista ja rannalla mutkitteli myös ajoittain polku, jota pitkin oli helppo kulkea. Kuljin Vasko- ja Postijoen haaralle ja pääsin näillä kohdin ylittämään Vaskojoen. Ylitys meni muuten hyvin, mutta loppumetreillä keskittyminen herpaantui ja mukkasin mahalleni rantaveteen ja kaulalla olleet vaelluskengät hörppäsivät vettä. Tämän johdosta päätin tehdä leirin joentörmälle ja ruveta kuivattelemaan kastuneita varusteita nuotiolla. 

Seuraavana aamuna heräsin vesisateeseen. Hoidin aamutoimet teltan sisällä sekä pakkasin rinkan. Tämän jälkeen kokosin teltan ja lähdin kulkemaan kohti Vaskojärveä. Kuljin Vaskojoen itäpuolella olevien vaarojen päällä, koska siellä ei ollut niin soista. Vaarat olivat kuitenkin puiden peitossa, joten jouduin kulkemaan komppassi suunnalla vajaan 10km. Vettä satoi kovasti, joten pystytin teltan ruokailun ajaksi. Lopulta löysin Vaskojärvelle ja sää oli selkiintynyt, niin että jopa aurinko hieman pilkisteli. Kuljin vielä Vaskojärveltä muutaman kilometrin ylävirtaan ja pystyin teltan. Illalla kuurotteli vettä.

Heräilin jälleen veden ropinaan. Hoidin aamutoimet jälleen teltassa sisällä ja jatkoin matkaani kohti Vaskolompolon autiotupaa. Matka sujui muuten ongelmitta, mutta muutama kilometri ennen tupaa humpsahdin vahingossa suo-ojaan lähes kainaloitani myöden. Sieltä selvittyäni kävelin rivakkaa vauhtia tuvalle kuivattelemaan. 

Iltapäivästä tuvalle ilmeistyi kaksi muuta vaeltajaa. Oli mukava rupatella ja vaihtaa kokemuksia vaeltamiseen liittyen. Vaskolompolosta sain kaksi komeaa harjusta, jotka paistoin iltapalaksi tuvalla. Lisäksi erätarkastajat kävivät mönkiällä tuvalla tarkistamassa, että meiltä löytyi kalastusluvat.

Kulkiessani Lemmejoella näin matkalla harvinaisen paljon kanalintuja. Se jäi vahvasti mieleen tältä vaelluspätkältä.

Aamulla jatkoin tuvalta Reposelän kautta Hotelliharjulle ja sieltä mönkiäuralle, jota pitkin kuljin ensin Hietajärvelle ja siitä vielä Naltijärven tuvalle saakka. 

Matka Vaskolompolon autiotuvalta Naltijärven autiotuvalle sujui mukavasti hienossa aurinkoisessa ilmassa. Matkaa kertyi jopa yli 30km, mutta jotenkin se ei tuntunut niin pahalta matkalta. Syynä varmaan hieno ilma, hieman keventynyt rinkka ja eiliset harjukset. Tuvalla minua oli vastassa kolme vaeltavaa herramiestä joilla oli paljon mielenkiintoisia tarinoita joita sain illan mittaan kuunnella.

Naltijärveltä jatkoin matkaani ensin Lenkihakan autiotuvalle jossa valmistin itselleni ruuan. Siitä jatkoin matkaani vielä Retkajärvelle, jonne pystytin teltan. Matkalla oli kolme joen ylitystä joissa kaikissa joutui ottamaan kengät ja housut pois. Sää oli jälleen vallan mainio. Retkajärvellä kalastelin hieman ja sain neljä alamittaista taimenta ja yhden ahvenen jotka vapautin takaisin järveen. Löysin järvenrannalta nuotiopaikan, joten valmistin ruuan nuotiolla. Keräsin myös teltan vierestä mustikoita valmiiksi aamua varten.

Perinteisten aamutoimien jälkeen jatkoin matkaani kohti Kalkujärven porokylää. Yö oli ollut kylmä ja aamulla oli vahvasti syksyn tuntua, kun maisema oli sumun peitossa ja värit muuttumassa ruskaksi. Tein matkalla ruuan Kotasijajärvellä, huiputin Valkamapään ja saavuin jo kahden aikoihin Kalkujärvelle. Tunturin rinnettä alaspäin kulkiessani oli alkanut satamaan. 

Päätin Kalkujärvellä jatkaa matkaani edelleen kohti Pöyrisjokea ja siitä Pöyrisjärveä. Tein virhearvion, kun lähdin kulkemaan poroaitaa pitkin Pöyrisjoelle. Alkumatka antoi jo viitteitä siitä, että suot ovat todella märkiä. Pöyrisjoelle päästyäni huomasin, että sitä ei niin vain ylitetä. Rämmin jokea ylävirtaan toivoen, että löydän ylityspaikan ja upposin pari kertaa syvälle suo-ojaan. Edestäni ampaisi karkuun myös hirvi emo vasansa kanssa. En tiedä pelästyivätkö hirvet enemmän minua vai minä hirviä, mutta oma hengitykseni salpautui hetkeksi. Lopulta kahlasin vyötäröä myöden Pöyrisjoen ylitse vaelluskengät jalassa. Jatkoin edelleen poroaitaa pitkin suossa rämpien kohti Pöyrisjärveä.

Suolle en voinut telttaa pystyttää ja suolta selvittyäni, oli Pöyrijärven tuvalle enää niin "vähän" matkaa että päätin kävellä kerralla sinne. Lopulta selvisin Pöyrisjärvelle. Aurinko paistoi ja järvi oli aivan tyyni. 

Olin aivan lopen uupunut. Matkaa oli kertynyt noin 40km ja siitä noin 10km olin rämpinyt suossa. Maisema ja ilta oli kuitenkin niin kaunis, että luulin sitä kangastukseksi. Tuvalle päästyäni laitoin tavarat kuivumaan ja tein ruuan. Tuvalle saapui myös kaksi muuta vaeltajaa, jotka pitivät minua varmasti hieman outona kun konkkasin kipeillä jaloillani edestakasin.

Aamu Pöyrisjärvellä oli edelleen kaunis ja pääsin jatkamaan matkaani kohti Näkkälää hyvissä ajoin. Reitti oli selkeä ja helppo kulkuinen, joten olin jo hyvissä ajoin Näkkälässä. Minun on nyt tarkoitus yöpyä täällä kolme yötä ja levätä kunnolla ennen kuin jatkan matkaani Tarvantovaaran erämaahan ja sieltä Käsivarren erämaan kautta Kilpisjärvelle, jonne aion päättää vaellukseni. 

Tällä hetkellä majailen Näkkälä Eräpalveluiden upeassa erämökissä Näkkäläjärven rannalla. Tästä iso kiitos!

Sunnuntaina 26.8 päätin jatkaa vaellusta toisen välipäivän sijaan. Sain eilen hyvin levättyä ja huollettua kaikki varusteet. En saanut oltua enää paikoillani, vaan eteenpäin oli päästävä. 

Lähdin kulkemaan Palojärven pohjoispuolelta lähtevää mönkiäuraa kohti Salvasjärveä. Etukäteen oli tiedossa, että tämä erämaa on tunnettu isoista suoalueista, joten reitti piti miettiä tarkkaan. Ura koukkasi Norjan puolelta kohti Salvasjärveä. Alkuunsa jalat olivat hieman jähmeät, mutta muutaman tunnin jälkeen ne alkoivat lämpiämään. Salvasjärvelle päästyäni löysin etsimäni autiotuvan. Vieraskirjaa lukiessa huomasin, että tällä tuvalla ei kesäisin hirveästi kävijöitä ole. Ainoastaan muutama kävijä tänä kesänä. Tupa kuitenkin palveli minua hyvin ja nukuin sikeästi. 

Perinteisten aamutoimien jälkeen jatkoin matkaani kohti Puussasvaaraa. Kuljin ylängöllä  Suomen ja Norjan rajaa mukaillen. Jonkin verran oli ylös ja alas menemistä, mutta pääasiassa pääsi kulkemaan hyvin. Tapasin matkalla myös poromiehiä jotka olivat korjaamassa poroaitaa. Mietin, että on sekin kovaa työtä täällä keskellä erämaata ja kaukana yhteyksistä. Pistin leirin pystyyn Urtivaaran juurelle pienen puron ja järven rantaan. Kalastelin pikku järvellä hieman ja sain pienen hauen.

Aamulla heräsin ja huomasin, että yöllä on ollut pakkasta, sillä telttakangas oli jäähileessä. Oli raikas ja kaunis aamu, vaikka kylmyys hieman hankaloitti makuupussista ulos kömpimistä. Aamutoimien jälkeen lähdin liikkeelle. Huiputin ensin Urtivaaran ja sen jälkeen ylitin muutaman märän suon ennen Puussasvaaran huiputusta. Vaarojen päällä oli upeat maisemat. Puussasvaaralta laskeuduin  autiotuvalle pitämään taukoa ja syömään. Tein saman huomion tällä tuvalla kuin Salvasjärvellä, että kauheasti ei ole vierailijoita kesäisin. Täällä saa siis olla rauhassa, jos sitä vaellukseltaan toivoo.

Jatkoin tuvalta matkaani hieman jännittyneenä, koska tavoitteeni oli tänä iltana ylittää Lätäseno. Sain suunnistettua tuvalta joenvarteen Saitsikosken paikkeille. Hieman ylempänä kosken vastarannalla oli laavu ja huomasin, että siellä on kaksi telttaa ja kumivene rannalla. Hetken odottelun jälkeen paikalle saapui neljä kalastajaa ja onnekseni pääsin joen yli kumiveeneellä kengät kuivana.

Tarvantovaaran erämaa oli kuljettu. Kuljin kokomatkan oikeastaan Suomen ja Norjan rajaa mukaillen. Täällä oli selkeästi vähän muita kulkioita. Maasto oli pääosin kohtuullisen helppo kulkuista lukuunottamatta muutamaa jyrkkää nousua sekä märkää suoaluetta, jossa sai kulkea kielikeskellä suuta ja hiki otsalla.

Yövyttyäni Saitsikosken laavulla jatkoin vanhalle saksalaisten rakentamalle Kalkkoaivintielle. Tietä tai pikemminkin uraa pitkin kuljin Kalkkoaivin tuvalle, jossa vietin seuraavan yön. Ilma oli hieman synkempi ja ylängöllä kävi myös viileä tuuli, joten tuvan lämpö oli mieleen.

Aamulla jatkoin uraa pitkin edelleen kohti Hirvasvuopion autiotupaa. Sää oli edelleen pilvinen ja viileä. Reitti kulki kuitenkin kohtuullisen helpossa maastossa, joten olin jo hyvissä ajoin tuvalla. Säätiedotus lupasi illalle vesisadetta, joten nöyrryin ja päätin jäädä tuvan suojiin yöksi. Näin matkalla noin 200m ennen autiotupaa, että Hirvasvuopion varaustuvalla on kalastajia, joten päätin käydä aikani kuluksi heidän juttusilla. Höpöttelimme ja jaoimme kuulumiset jonka jälkeen minulle tarjottiin mahdollisuutta saunoa varaustuvan yhteyteen kuuluvalla rantasaunalla. Tästä tarjouksesta en voinut kieltäytyä. 

Aamu valkeni kauniina. Tein perinteiset aamutoimet, pakkasin rinkan ja siivosin tuvan valmiiksi seuraavia tulioita varten. Kuljin ensin Munnikurkioon ja siitä Ahkajoen varteen, jossa luonastin. Tämän jälkeen jatkoin poluttomassa erämaassa Rommaenon eteläpuolella olevia ylänköjä mukaillen kohti Puittisjoen latvoja, jonne myös pystyin leirin. Joessa ja lompolossa oli uskomattoman kirkasta vettä. Viimeinen telttaleirini sai arvoisensa paikan.

Yöllä oli ollut taas pakkasta ja maa sekä telttakangas oli jäähileessä. Tein aamutoimet rauhalliseen tahtiin, jotta aurinko ehtisi noustessaan hieman sulattamaan sekä kuivaamaan teltan kangasta. Jatkoin joenvarrelta matkaa kohti Raittijärveltä Termisjärvelle johtavaa mönkiäuraa. Ilma oli jälleen kaunis ja maisemat upeat. Kävelin tämän päivän aikana reilut 30km jonka jälkeen saavuin Termisjärven rannalle upeisiin maisemiin. Yövyin viimeisen yön Termisjärven tuvalla yhdessa kahden muun vaeltajan ja heidän koiran kanssa.

Viimeisenä iltana fiilis oli sekava ja epäuskoinen siitä että tämä vellus päättyy huomenna ja saavun Kilpisjärvelle. En oikein osannut antaa minkäänmoista yhteevetoa vaelluksen annista vaeltajille heidän kysyessään sitä. Pää oli jotenkin tyhjä.

Kuljin 36 päivässä halki Suomen kahdeksan pohjoisimman erämaan. Varusteet ja kroppa kesti vaelluksen odotettua paremmin, mutta hienojen ja nautinnollisten hetkien lisäksi oli myös vaikeita aikoja jolloin sukelsin ajatuksissani syviin vesiin. Aina ei ollut helppoa olla yksin keskellä erämaata kaukana ihmisistä ja yhteyksistä. Välillä oli armoton ikävä läheisiä ja välillä matkanteko puudutti niin, että teki mieli jättää vaellus kesken. Kuitenkin selvisin eteenpäin pala palalta ja sain kokoea unohtumattomia hetkiä ja kokemuksia. Pääsin toteuttamaan unelmani ja ylittämään itseni.

Seuraavaksi minun on tarkoitus hieman levätä ja koota ajatuksiani vaelluksesta, jotta voin jakaa niitä blogin puolella hieman ymmärrettävämmässä muodossa.

Kiitos teille kaikille!